Yksi kamera liikaa: Pirjon tiedotustilaisuuden kuvausratkaisu

Pirjo otti meihin yhteyttä syksyn alussa. Hän vastasi pienen yhdistyksen viestinnästä ja valmisteli ensimmäistä suoratoistettua tiedotustilaisuutta. Paikalle odotettiin noin kolmeakymmentä kuulijaa ja ohjelmassa oli kaksi puhujaa sekä lyhyt kysymysosuus.

Pirjolla oli selkeä kuva siitä, mitä hän halusi: kolme kameraa, yksi puhujalle, yksi yleisölle ja yksi koko salille. Laitteet hän oli jo varannut. Kun kävimme yhdessä läpi salin pohjapiirrosta, huomasimme heti, että tila oli kapea ja matala, eikä kolmannelle kameralle löytynyt paikkaa, josta kuva olisi ollut hyödyllinen.

Kerron tämän tapauksen siksi, että se on tyypillinen. Moni aloittaa laitelistasta eikä katsomosta. Kurssin ensimmäisessä moduulissa käännämme järjestyksen toisin päin: ensin selvitetään, mitä katsojan pitää nähdä, ja vasta sitten mitä kameroita siihen tarvitaan.

• Katsojia salissa noin kolmekymmentä
• Kaksi puhujaa ja lyhyt kysymysosuus
• Kapea ja matala sali

Piirsimme salin pohjan paperille ja merkitsimme puhujankorokkeen, valkokankaan, ovet ja tuolirivit. Sitten kävimme läpi, mistä kohdasta kukin katsoja, joka seuraa lähetystä, haluaisi nähdä puhujan. Vastaus oli yksinkertainen: kasvot ja yläruumis, hieman viistosti edestä.

Kolmas kamera olisi joutunut seisomaan takaseinällä tuolirivien takana. Sieltä puhuja näkyisi pienenä, ja kuvaan osuisi kuulijoiden niskoja. Lisäksi kolmannen kameran käyttäjä olisi tarvittu erikseen, eikä Pirjon tiimissä ollut ketään, joka olisi voinut jättää muut tehtävänsä.

Päätimme, että kameroita on kaksi. Pääkamera sijoitetaan salin takaosaan hieman sivuun keskilinjasta, jolloin puhuja näkyy viistosti. Toinen kamera asetetaan sivuseinän lähelle ja varataan kysymysosuuteen. Näin jokaisella kameralla on selvä tehtävä, eikä kuvaaja joudu arvailemaan, mitä häneltä odotetaan.

Kun kamerat oli sijoitettu, siirryimme rajauksiin. Pirjo oli ajatellut, että puhuja kannattaa kuvata kokonaan korokkeen kanssa. Kokeilimme sitä ja vertasimme kuvaa lähempään rajaukseen, jossa näkyivät pää ja hartiat sekä pieni osa korokkeen reunaa.

Lähempi rajaus toimi selvästi paremmin. Puhujan ilme ja katse näkyivät, ja pienelläkin ruudulla kuva pysyi luettavana. Laaja kuva olisi sopinut yleiskuvaksi tilaisuuden alkuun ja loppuun, mutta puheenvuoron aikana se jätti turhaa tyhjää tilaa ympärille.

Neuvoin Pirjoa jättämään kuvaan hieman tilaa puhujan eteen siihen suuntaan, johon tämä katsoo. Pieni asia, mutta se saa kuvan näyttämään rauhalliselta. Samalla sovimme, että rajausta ei muuteta kesken puheenvuoron ilman syytä. Jokainen muutos kuvaajan päässä on katsojalle liike, joka vie huomion pois sanoista.

• Pää ja hartiat puheenvuoron ajan
• Laaja kuva alkuun ja loppuun
• Tilaa katseen suuntaan

Teimme salissa lyhyen harjoituksen ilman yleisöä. Pirjon kollega seisoi korokkeella ja luki ääneen lyhyen tekstin, kun kamerat olivat paikoillaan. Katsoimme kuvaa tietokoneen ruudulta ja kävelimme salin läpi.

Harjoituksessa selvisi kaksi asiaa. Ensinnäkin yläpuolinen valaisin heijastui puhujan silmälaseista, ja kameraa piti siirtää puoli metriä sivulle. Toiseksi sivuseinän kamera oli liian lähellä ovea, josta ihmiset tulisivat myöhässä sisään. Siirsimme sen muutaman tuolirivin verran kauemmas.

Kumpikaan ongelma ei olisi näkynyt pelkästä suunnitelmasta. Siksi suosittelen aina harjoitusta paikan päällä, vaikka se vie vain vartin. Kurssilla tämä on yksi harjoitus: kamerat pystytetään oikeaan tilaan ja jokainen osallistuja kokeilee sekä kuvaajan että puhujan paikkaa, jotta näkee, miltä tilanne kummastakin näyttää.

Itse tilaisuus sujui rauhallisesti. Pääkamera pysyi puhujassa lähes koko ajan, ja Pirjo ohjasi lähetystä itse yhdestä pöydästä salin takaosassa. Kamerat eivät vaatineet jatkuvaa säätämistä, koska rajaukset oli sovittu etukäteen.

Kysymysosuudessa vaihdoimme sivukameraan. Kun yleisöstä kysyttiin, kamera osoitti kysyjää ja pääkamera jäi puhujalle. Kysyjän kasvot olivat hetken kuvassa, ennen kuin kuva palasi vastaajaan. Tämä antoi lähetykseen rytmiä ilman, että kukaan joutui kiirehtimään.

Pirjo kertoi jälkeenpäin, että suurin helpotus oli se, ettei hänen tarvinnut päättää mitään kesken tilaisuuden. Jokainen valinta oli tehty ennakkoon: mistä kuvataan, mitä näytetään ja milloin vaihdetaan. Tämä on ensimmäisen moduulin ydin, ja siksi se kannattaa opetella ennen mikrofoneja ja lähetysohjelmia.

• Pääkamera puhujalle
• Sivukamera kysymyksiin
• Vaihdot sovittu etukäteen

Pirjon tapauksesta jäi mieleen kolme käytännön asiaa. Aloita katsojan näkökulmasta ja salin pohjasta, älä laitteista. Anna jokaiselle kameralle yksi selkeä tehtävä. Ja kokeile kuvaa paikan päällä, koska pohjapiirros ei näytä heijastuksia eikä ovia.

Kameroiden määrä ei kerro kuvauksen laadusta. Pienessä tilaisuudessa kaksi hyvin sijoitettua kameraa antaa selkeämmän lähetyksen kuin kolme, joista yksi on väärässä paikassa. Lisäkamera tuo myös lisää vastuuta, ja jonkun on osattava käyttää sitä.

Jos suunnittelet omaa tilaisuuttasi, käy ensimmäisessä moduulissa läpi pohjapiirros, rajaukset ja vaihdot. Kurssin materiaalissa on valmis pohja, johon voit merkitä oman salisi ja kameroiden paikat.